| Kirjat |
|
|
| Miltä Sipukaisesta tuntuu? |

Suurempi kuva
|
Kuvaus: Miltä Sipukaisesta tuntuu?
Tämä lastenkirja on tarkoitettu avuksi kasvattajille, jotka haluavat opettaa lapselle tunteiden tunnistamista. Lapsen kyky selvitä erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa paranee, kun hän osaa kertoa muille omat tuntemuksensa ja tunnistaa toisten ihmisten tunnetiloja.
Kirjassa Sipukainen, pieni peikko, on vuoroin innostunut, iloinen, onnellinen, surullinen, syyllinen tai kateellinen. Toisinaan Sipukaista pelottaa, hävettää, inhottaa tai hän on kahden vaiheilla. Erilaisia tunteita kuvataan lapselle tuttujen arkisten tilanteiden kautta: paha mieli iskee, kun vanhemmat lähtevät risteilylle ilman Sipukaista ja kiukkukohtaus uhkaa, kun ei saakaan itse laittaa kenkiä jalkaan.
Lapselle voi opettaa tunteiden tunnistamista ja niiden säätelyä siinä missä muitakin elämässä tarvittavia taitoja – onhan tunnetilojen tunnistaminen yksi ihmisen tärkeimmistä taidoista.
Tekstin lomassa on tunteisiin liittyviä kysymyksiä keskustelun virittämiseksi ja loruja pienimmänkin kuulijan iloksi
Hinta: 29.90 € Loppuunmyyty
Toimituskulut: 3.90 €
|
|
|
|
|
|